Blogi #1000nuortajohtajaa

#Uskallakysyä

Mitä tulee mieleen sanasta johtaja? Olen esittänyt kysymyksen viime keväästä lähtien lähes poikkeuksetta, jokaiselle kenen kanssa olen ollut tekemisissä. Vastausten kirjo on ollut laaja. Vaikka kotona asuukin maailman menosta kovasti kiinnostunut kyselyiässä oleva poikani - ei, minä en ole taantunut 4-vuotiaan tasolle, vaan toimin Lahden alueen projektipäällikkönä Nuorkauppakamarin, Hämeen kauppakamarin ja YES-verkoston kansallisessa yhteistyöprojektissa 1000 nuorta johtajaa.

Vaikuttaminen tulevaisuuden tekijöihin ja yhteistyö paikallisten yritysten kanssa saivat minut innostumaan projektista. Me Lahdessa lähdimme intohimoisesti toteuttamaan projektia kolme hengen tiimissä. Olemme haastaneet paikallisia johtajia mukaan. Olemme käyneet keskusteluja oppilaitosten kanssa. Olemme vahvasti näkyvillä sosiaalisessa mediassa. Olemme myös tukeneet ja auttaneet toinen toisiamme yhteisen projektin edistämiseksi. Projekti etenee hyvää vauhtia kohti marraskuun toteutusta. Pysyt mukanamme ja kuulet mukana olevista yrityksistä, kun seuraat meitä Instagramissa tai Twitterissä @1000nuortajohtajaalahti

Jo tässä vaiheessa annan Lahdessa paikallisille yrityksille sekä ammatti- ja ammattikorkeakoululle kiitosta avoimuudesta kampajaa kohtaan. Kun on kysytty ”Haluatteko olla edistämässä nuorten työelämään verkostoitumista?”, on lähes poikkeuksetta saatu myöntävä vastaus. Mukana on siis upea joukko eri alojen johtajia niin kansainvälisestä suuryrityksestä paikalliseen pieneen toimijaan sekä rakennusalalta kulttuuriin. Ainutlaatuinen tilaisuus opiskelijalle verkostoitua.

Nuorkauppakamaritoiminnassa on mahtavaa se, että viedessäni projektia eteenpäin, olen tähän mennessä oivaltanut, kuinka kiva on tehdä yhdessä ja todentanut sen hienouden, kuinka toinen auttaa toista eteenpäin.
TOYP hengessä loppu kaneetiksi: Success is not only counted by how high you have climbed but by how many people you brouhgt with you.

-Riikka
Lahden alueen projektipäällikkö
1000 nuorta johtajaa