Etusivun feed #1000nuortajohtajaa

Eija Järvenpää vietti päivän Konttorilinjan Antti Nurmen kanssa

Eija Järvenpää Satakunnan ammattikorkeakoulu Pääsin seuraamaan Porissa Konttorilinja Oy:n toimitusjohtajan Antti Nurmen päivää perjantaina 12.5.2017. Perheyritys on toiminut jo kiitettävän ajan vuodesta 1964 lähtien ja konttoritekniikka onkin kehittynyt tässä ajassa melkoisesti. Antti Nurmi on työskennellyt yrityksen johdossa vuodesta 2005 lähtien ja hän on myös yrityksen omistaja yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa. Konttorilinja edustaa muun muassa Konica Minolta-monitoimilaitteita ja Casio-kassajärjestelmiä. Yrityksen tuotevalikoimaan kuukuvat myös toimiston käyttötarvikkeet. Huoltopalveluiden sekä laite- ja sovellusmyynnin lisäksi Konttorilinja toimittaa ja ylläpitää SpringService-vesiautomaatteja. Päivän aikana minulle esiteltiin yrityksen toimintaa, historiaa ja sen toimitilat. Kuljetimme vaihtopulloja asiakkaalle ja keskustelimme niin talouden seurannasta, yrityksen kehittämisestä kuin opiskeluiden merkityksestäkin. Nurmi jakoi kokemuksiaan ja kertoi, kuinka vastoinkäymisistä voi selvitä ja oppia. Sain myös hyviä vastauksia moniin kysymyksiini liittyen esimerkiksi johtajan haasteisiin ja kannustimiin. Oli huikea kuulla, mitä kaikkea Nurmi oli työuransa aikana ehtinyt tekemään, Erityisen mukavaa oli nähdä yrityksessä vallitseva innostuneisuus ja aito halu kehittyä. Päivä oli erittäin antoisa ja mukaani tarttuikin useita hyviä vinkkejä tulevaisuuttani ajatellen.